Perusrakenne


ETUSIVU tulee blogissa aina ensimmäiseksi näkyviin ja sitä voisi kutsua myös päiväkirjaksi. Tämä tarkoittaa, että blogin päivitys tulee näkyviin tälle etusivulle ja aina ylimmäksi. Vanhemmat tekstit siirtyvät blogissa aina alemmas ja alemmas. Samalla tekstiin tulee automaattisesti näkyviin päivämäärä ja kellonaika, jolloin blogia on päivitetty.


HUOM! Kellonajan saa muutettua Bloggerin Asetuksista (Kieli ja muotoilu: (GMT+02:00 Helsinki)). Blogger avaa uusia välilehtiä siellä työskennellessäsi, mutta kun haluat päästä blogin "alkuun" (=hallintasivu), palaa logon kautta blogin hallintasivulle.

Blogisi hallintapaneelissa etusivu näkyy nimellä Tekstit.

SIVUT ovat välilehtiä, joissa rakenne säilyy sellaisessa järjestyksessä kuin sinä haluat.  Ne muistuttavat tavallista word-tiedoston kirjoittamista. Sivuja on helppo käyttää tiettyyn aiheeseen liittyvässä blogituksessa. Sivut tulevat näkyviin etusivulle ulkoasun ja valintasi mukaiseen paikkaan. Muista aina julkaista sivut (kohdasta Ulkoasu -> gadget ->sivut), kun haluat niiden näkyvän muille. Sivuja voi tehdä ja julkaista vähitellen. Niitä voi myös poistaa niin halutessasi tai tallentaa luonnoksena, jolloin ne eivät näy muille.

Blogia (sisältö, tavoitteet, millaista materiaalia julkaisee jne.) on hyvä suunnitella ennen kuin blogittamisen aloittaa. Toisaalta taas blogia voi aina muokata, poistaa, jättää julkaisematta jne., joten suurta virhettä ei tee vaikka blogi kehittyy muotoonsa vähitellen. Blogi ei ole koskaan valmis. Suunnittelulla voi säästää omaa aikaa.
Blogisi "ulkoinen olemus" määräytyy valitsemasi Mallin ja Ulkoasun mukaan. Näitä voi muuttaa ja tehdä mieleisensä, mutta alussa on hyvä ymmärtää blogin perusrakenne.

Kuvassa blogin "hallintasivusta" vasemmanpuoleinen palkki (loppu hallintasivusta vaihtuu riippuen missä kohtaa hallintasivua olet).


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti